24.4.2013

Neptunuksen sfääreissä




Astrologian alkuperä on hämärän peitossa ja sen historiasta kiinnostuneille suosittelen teosta Raimo A. Nikulan Astrologian historia (1993) joka löytynee paikallisesta kirjastosta.  Astrologian käyttämät planeettojen symbolisten energioiden kuvaukset perustuvat lähinnä kokemusperäiseen (perimä-)tietoon, mytologiaan ja ulkoplaneettojen (Uranus, Neptunus, Pluto) osalta katsotaan niiden heijastelevan löytämisajankohdan tapahtumien luonnetta. Neptunus löydettiin 1846 sen sijaitessa 25 astetta Vesimiestä (yhtymässä Saturnukseen, rakenteiden ja rajojen symboli) ja Neptunuksen paluu kierrollansa löytämisajankohtaan tapahtui huhtikuussa 2009 jolloin Neptunus oli yhtymässä Kheironiin (haavoittava erilaisuuden kokemus ja siitä eheytyminen).


Ulkoplaneettojen katsotaan astrologiassa edustavan erilaisia ylimaallisia, transsendentaalisia voimia.  Neptunuksen avainsanoja käsitteellisellä tasolla ovatkin mm. kollektiivinen alitajunta, ihanteet, idealismi, mystiikka, henkisyys, myötätunto, herkistyminen, inspiraatio, rajattomuus, unet, harhat, herkkäuskoisuus, huijaus, sekavuus, uhrautuminen ja uhriutuminen. Konkreettisella tasolla esim. taiteet, musiikki, tanssi, vesi, myrskyt, kemikaalit, lääkkeet, make-up, naamioituminen….  

Neptunus nostaa meidät näkemään tämän todellisuuden toiselle puolelle, antautumaan jollekin itseämme suuremmalla voimalla ja toisaalta, saa meidät uskomaan ja näkemään mitä haluamme ja voi altistaa petoksen kohteeksi joutumiselle ja itsepetokselle.  Jokaisella asialla on kääntöpuolensa.  Neptunus kuvastaa rakenteiden liukenemista, sulautumista, liukenemista, yhtymistä ja sulautumista johonkin suurempaan kokonaisuuteen.

Neptunus/Saturnus-yhtymä oli taivaalla löytämisajankohtana yhteisöllisesti ja ulospäin suuntautuneessa, älyllisessä Vesimiehessä, jota ennen Uranuksen löytymistä katsottiin kuuluvan yhdessä Kauriin merkin kanssa Saturnuksen vaikutuksen alaisiksi merkeiksi. Tuon löytöajankohdan Neptunus/Saturnus-yhtymän voisi ajatella symboloivan ihmiskunnan havahtumista muuntamaan liian ahtaita ja rajoittavia rakenteita (Saturnus) vastaamaan paremmin yhteiskunnan henkisempien arvojen mukaista ihannetta.

Kuva täältä
Jo kahden vuoden kuluttua Neptunuksen löytöajankohdasta (1846) se siirtyi seuraavaan merkkiin Kaloihin (1848-1861), merkkiin jossa se nytkin sijaitsee (2011-2026).  Viimeksi Neptunuksen ollessa Kaloissa näimme Euroopassa vallankumouksia, naisten kamppailu poliittisesta äänioikeudesta aiheutti myös yhteiskunnallista kuohuntaa, Marxin ja Engelsin Kommunistinen manifesti julkaistiin, Kaliforniassa alkoi ”Kultakuume” ja kullankaivajien äkkirikastumiset (ja köyhtymiset) innostivat ihmisiä sankoin joukoin kullankaivuuseen. Euroopassa alkoi modernin demokratian vaihe Sveitsin perustuslain myötä. USA:ssa julkaistiin 1852 Harriet Beecher Stowen mustien orjuutta käsittelevä romaani Setä Tuomon Tupa. Yhdysvalloissa alkoi sisällissota Neptunuksen mentyä Oinaan merkkiin. Astrologiassakin tapahtumien teemojen katsotaan olevan jatkumoa aiemmille ratkaisuille.

Piiat (The Help, 2011)
Vaikka orjuus on nyt kaikkialla maailmassa virallisesti kielletty, on esitetty arvio, että orjia olisi tällä hetkellä eri puolilla maailmaa 27 miljoonaa. Maailman köyhistä n. 70 % on naisia, sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja seksuaalisen tasa-arvon toteutumiseen on matkaa vielä länsimaissakin. Ihmisoikeudet ovat monelle vain kaukainen haave.
Nyt Neptunuksen ollessa uudella vuonna 2009 alkaneella kierroksellaan jonka se aloitti tarkalla yhtymällä Kheironiin (haavoittuminen, erilaisuuden kokeminen, erillisyyden kokeminen ja siitä eheytyminen) ja 4 asteen päässä olevaan Jupiteriin  (laajentuminen, uudet mahdollisuudet) ja siirtyi siitä vuonna 2011 Kaloihin jossa se viipyy pitkän pietin eli vuoteen 2026 saakka, koen sen olevan viesti ihmiskunnalle meidän tulisi yrittää eheyttää oma ja kollektiivinen alitajuntamme kohtaamalla rujot puolemme, Varjomme jotta yhteisöllinen karmamme voisi puhdistua mahdollisimman rakentavalla tavalla.

Ehkä meidän pitäisi kysyä ketkä ovat nykyajan orjia? Kenen ihmisoikeuksia poljetaan? Mikä orjuutta minua? Mistä meidän pitäisi vapautua?  Kuljemmeko kollektiivisesti neptuniaanisessa sumussa kieltäytyen näkemästä todellisuutta? Ja mikä todellisuus meidän pitäisi nähdä? Mitä meidän pitäisi tajuta? Sitäkö että alituinen ajattelu ja järkeily (Vesimies) vain erottaa meidät toisistamme (Kheiron) ja meidän tulisi liottaa (Neptunus) ajattelumme rajat (Saturnus) ja astua Krishmamurtia lainaten "ajattelun toiselle puolelle" – ajattelun, josta olemme niin ylpeitä lajina… Alkaako muutos, tietoisuutemme laajeneminen, kuuntelemalla pientä kuiskausta itsessämme?

--- kirjoittajalla Neptunus tekee seuraavia transiitteja: neliö askendentti, kolmio Merkurius ja Aurinko sekä yhtymä Saturnus. Ymmärtäminen on täysin lukijan vastuulla.

3 kommenttia:

  1. Niin kunpa annettaisiin lupa ajatella. Nykyhetki ihannoi analyysiä, mutta ajatteluun ei ole lupaa, sillä sehän voisikin olla jotakin muuta kuin analyysi ja synteesi. Ja normeista poikkeavathan poljetaan. Toivoisin kyllä, että Neptunus Kaloissa antaisi luvan ajatella monimutkaisesti, väärin, nurinkurisesti, vaikkapa viisiulotteisesti. Mutta mikä käsite sitä parhaiten kuvaisi, kun synteesi kuulostaa liian Kauriilta tai Neitsyeltä? Sanna

    VastaaPoista
  2. Eihän nyt ajatteluun lupaa tarvita, eihän? Luovan ajattelun perustahan on ajatella eri tavalla. Albert Einstein - "You can never solve a problem on the level on which it was created." Mitenhän tuon kääntäisi "ongelmat eivät ratkea samalla tavalla ajattelemalla kuin ne ovat luotu".

    Astrologiahan on siitä notkea symbolien/symboolinen kieli että siinä jokin voi olla sekä-että ja jotain siltä väliltäkin. Kyllähän ajattelu vaatii jotain rakenteita (Kauris) ja analyyttisyyttäkin (Neitsyt) mutta jotain muutakin, oivallusta, intuitiota joka nostaa fysikaalis-mekanistis-materialistisen matriisin yläpuolelle jonka voisin myös ajatella olevan jotain samankaltaista kuin Neptunus Kaloissa voisi luoda.
    Mieleeni tulee kaleidoskooppi, joka tarkoittaa "nähdä kauniita kuvia ja muotoja", siinähän kuvat vaihtuvat.

    Hmm... vai sana kuvaamaan uudenlaista ajattelua... synergistinen ajattelu?

    VastaaPoista
  3. Tulee mieleen Spinozan yksinkertaistettu tietoteoria siitä, että alin tieto on mielikuvia. Siihen voisi yhdistää mielikuvin nuo henkilökohtaiset merkit (Oinas, Härkä,Rapu ja Kaksoset). Seuraava tieto on yhteisöllisempää, nimittäin käsitetieto. Yhdessä päätetään että esine jonka päällä istutaan, on tuoli. Siihen sopisivat yhteisölliset merkit (Leijona, Neitsyt, Vaaka ja Skorpioni). Ylin tieto oli Spinozalla intuitio, jota usein kutsutaan yksittäisesti sisäiseksi ääneksi ja jota taas Bergson kutsui elämänhyöyksi, josta tietyssä valvetilassa nappaamme uutta tietoa. Siihen sopisivat hyvin kosmiset merkit, viimeisimpänä ja herkimpänä Kalat. Intuitiota on alettu siirtämään jopa kaupallisuuden pariin mm., koska on huomattu siinä oleva hyöty. Jos yhdistän intuition 'jumalallisuutten' kuten Spinoza, sen ei tulisi kuitenkaan palvella yksilon tai ryhmän itsekästä hyötyä, ennemmin se koituu avuksi ja pelastukseksi sitä tarvitselle ryhmälle tai yksilölle. Sopisi tähän Kalat-Neptunus kauteen tämä intuition korostaminen, esille tuominen, jopa konkretisoiminen asiassa, johon hyvin harva paneutuu. Mutta miten saada esiin myös kollektiivista intuitiota, jota tämä aika parhaimmillaan voisi edustaa? Ehkä se on, mutta vielä tiedostamattomissa.

    Puhuit edellä kuinka kansainväliset maattomat yhtiöt yrittävät viedä maata ja vettä. Eiköhän sitä ole yritetty jo Suomessakin? Skotlannissakin taistelivat vetensä puolesta ja voittivat. Yhteisöllinen tietous toimii. Samoinhan kansainväliset yhtiöt ovat valloittamassa 'hiljaisuutta' mm. Suomessa rakentamalla kamalat määrät suuria tuulivoimaloita. Seikka, joita vastaan tälläkin seudulla taistellaan. Milloin herätään enemmän siihen, että hiljaisuus ja rauhakin ovat ihmiselle välttämätöntä.

    Anteeksi, mutta jokin tekstissäsi inspiroi minua purkamaan jotakin. Olen opiskelija astrologian alalla.

    VastaaPoista